tiistai 30. marraskuuta 2010

Syyskasvatus etenee

Marraskuu mennyt habaneroja ihmetellessä. Syksyä vasten kasvamaan laitetut habanerot kasvavat mainiosti eteläikkunalla. Mitä on mittareihin uskominen niin tämän hetken keskipäivän auringonvalo siniseltä taivaalta on teholtaan n. 1/10 kesän vastaavasta. Koko pvän osalta auringon säteily on sitten jo aivan eri asia. Jos neljä tuntia/pvä päästään yli 2000 lumenen vauhtiin niin kyseessä on ollut aurinkoinen pakkaspäivä.

Mielenkiintoista havaita, että nimenomaan kesän kasveista habanerot sekä naga innostuneet kukkimaan ja puskemaan uutta runsasta satoa näin marraskuussa. Baccatumeista (lemon drop muutaman podin saanut aluilleen, jamaican bell ei kukan kukkaa) ei ole ollut vastusta eikä Apache (annuum) ole kukkinut ollenkaan. Olen antanut itseni ymmärtää, että chinenset nimenomaan olisivat arkoja valon puutteelle. Kenties kuitenkin juuri ne ovat luonteeltaan "ympärivuotisempia" ja siten palkitsevat kasvattajan podeilla vielä näin loppuvuodesta. Otantani on toki suppea ja johtopäätökset perustavat yksittäisten kasvien seurantaan.

Jamaican bell olikin sitten maultaan pettymys. Iso podi maistui mauttomalle paprikalle ja poltetta ei ollut nimeksikään. En tule jatkossa kasvattamaan enkä suosittele muillekkaan.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Jamaican Bell

Toukokuun alkupuolella tuli kylvettyä multaan Lord Nelsonin "Jamaican Bell" nimistä capsicum baccatumia. Yhden taimen voimin tullut tämän rontin (voimakas kasvutapa teksti pussin kyljessä ei ollut harhaanjohtava) menoa seurailtua ja vihdoinkin ensimmäinen podi kypsynyt. Tilan ollessa rajallinen täytyisi tämän maistua (ensivkolla selviää) todella herkulliselta, jotta tulevaisuudessa kylvän tätä uudemman kerran. Jo pelkästään lehdet olivat pahimmillaan pingismailan kokoluokkaa puhumattakaan kasvin kovasta halusta kasvaa pituutta joka haarasta.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Habanerojen koulinta

Syyskuun 19. päivä tuli pistettyä neljä oranssin habaneron siementä (otettu s-marketista ostetusta suomalaisyrityksen podista) Lidlin chilileviterasiaan kukkamullan kera. Itävyys oli kiitettävää ja koeprojekti nimeltään "Talvea vasten uutta" jatkuu koulinnan jälkeen aikataulussa. Taimet laitoin litran jäätelörasioihin kukkamultaan pareittain.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Sadonkorjuu

Päätin kerralla repiä eri puskien antimia ja laittaa pakkaseen. Kuvasta (sainpas herkullisen kuvan aikaiseksi) löytyy apachea, lemon droppia, nagaa sekä habaneroa. Toivottavasti puskat innostuu kukkimaan kahta kauheammin ja uusi samanaikaisesti kypsyvä satsi kypsyisi vuodenvaihteen tienoilla.

Valoa tuntuisi aurinko antavan vielä oikein mukavasti eteläikkunalle. Puskien leveyspiirillä "solar radiation" piikkaa keskipäivän tienoilla aurinkoisena päivänä noin 250w/m2 hujakoilla eli irtoaa yli 20000 lumenea. Toki pvän pituus lyhenee nopeasti ja pari 23w osramin esliä on päällä iltaisin.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Nagat kypsyy mainiosti syysauringossa

Chilirintamalla on rauhallista näin syyskaudella. Kesällä saadun nagan ensimmäiset podit punertuvat hyvää tahtia eteläikkunalla. Kokeiluna idätin 4 habaneroa syksyä vasten viime kuussa. Saa nähdä, riittääkö luonnonvalo marraskuussa näillä leveyspiireillä.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Mysteeri antaa vielä odottaa ratkaisua

Mysteeri chinense pitää edelleen jännityksessä. Kukkiminen on lakannut lähes tyystin ja podit ovat ruvenneet vaihtamaan väriä kohti "hailakkaa" oranssia.. Onkohan kyseessä vielä välivaihe värissä kohti kypsää podia? Vihjeitä chililajista otan mielelläni vastaan kommenttina! Mausta tai tulisuudesta en osaa sanoa tässä vaiheessa vielä mitään.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Nagan ensimmäinen

Nagan taimi sai kodin turkkilaisen jogurtin purkista elokuussa. Ahkerasti kukkimaan (kukat pieniä) innostuneena on sen ensimmäinen podi venynyt jo tulitikun mittaan. Podin pinta näyttää pelottavan infernaaliselta. Aivan kuin se kuplisi tulta ja tappuraa sisältäpäin.

torstai 12. elokuuta 2010

Mysteeri lähellä ratkaisua

Tunnelma tiivistyy ensimmäisten podien ilmaannuttua. Chilitaimi -mysteerin ratkomiseen päätin heinäkuun alkupuolella hankkia kunnon altakasteltavan parvekelaatikon ja siihen Kekkilän Kesäkukkamultaa. Viherkasvu räjähti käyntiin ja heinäkuun aurinkoisten kelien siivittämänä elokuu alkoi valtaisalla kukkamerelle. Varren haarakohdista ryöppysi kukkia ja vihdoinkin alkoi podien pukkaus. Kukat (chinensen) paljasti jo hieman esiripun alta odottavasta herkullisesta (toivonmukaan) lopputulemasta.

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Naga tuli kylään

Viikon verran on pelottava Naga asustellut kämpillä. Kaveri toi taimen vierailun yhteydessä mukanaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan jos vaikka saisi edes yhden podin kasvamaan ennen syksyn tuloa. Taustalla vanha herra Lemon drop useiden kypsyneiden podien kera.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Habanerot kypsyi

Caribean red habaneron podit (lue kaksi...) kypsyi ja toinen päätyi suoraan puskasta suuhun. Toki siemenet, mitä löytyi vain kymmenkunta, tuli raavittua talteen. Polte aiheutti mukavasti syljen eritystä ja eri habanero-kastikkeista tuttu maku löytyi vasta hetken päästä.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Aji Cristal -kasvatus sai huvittavia piirteitä. Aikanaan jo ihmettelin miten saman chilin siemenet kasvavat niin eri tahtia(alku). Nyt rupeaa asiat selkiintymään. Kumpikaan noista ei ollut Aji cristal. Suurempi linkissä olleista puski tämmöisiä podeja:

Kukat olivat baccatum -sukuisia mutta eihän tuo voi olla Aji cristal edes hurjasti risteytyneenä.Pienempi taimi (wannabe Aji cristal) ensimmäisessä linkissä on sitten aloittanut kukinnan uudestaan ja eihän se ollut baccatumia nähnytkään. Kuvaa ei valitettavasti ole kukista mutta kuten valveutunut kommentoija vihjasi aikasemmin, kukat ovat samanlaisia kuin habanerolla.

Täytyy tutustua jatkossa paremmin risteytyksiin chilien kanssa, kun kerran erilaisten lajikkeiden pölyt sekoittuu vääjäämättä. Toki tässä tapauksessa uskon vahvasti kaverin sotkeneen siemenet sekaisin lähettäessään niitä länsirannikolle.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Episode IV - Uusi toivo

Chilit kokivat ensimmäisen kerran auringonpaisteen lehdillään 1.7.2010. Muuton ansiosta chilit kylpevät jatkossa auringossa (säävarauksella) etelä-ikkunalla. Esl-lamput saavat ainakin pari kuukautta kerätä pölyä kaapissa. Mielenkiinnolla odotan kasvien reaktioita valon määrän ja sen laadun muutokseen


Kuvassa apachen ensimmäinen kypsymisen merkkejä antava podi. Vasemmalla alhaalla cayenne long slimin toinen kypsä podi.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Mikä mättää Aji Cristal?

Kaikissa muissa on podeja tulossa paitsi ei Aji cristallissa. Sitä on kuitenkin hoidettu samalla tavalla kuin muitakin ja se jakaa Lemon dropin kanssa saman altakastelu -astian. Taimi kyllä kukki taannoin mutta kaikki kukat tippui pois. Kenties lehtien ryppyisyydellä yhteyttä ongelmaan.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Kisakatsomo

Monenlaista podia sun muuta paprikaa pukkaa kisojen lomassa. Kypsänä ainakin muutama Lemon Drop sekä Cayenne long slim. Muuten kaikki kasvit ovat kasvaneet sulassa sovussa mutta tällä kaudella siemenistä kasvatetut Lemon dropit ( kuvassa takavasemmalla) ovat  tykänneet venyä pituutta ohi valojen. Saksimaan en ole tohtinut ruveta, kun muutama podi tulossa latvasta.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Muutama podi habanerossa

Caribean red habanerossa alkoi kuin alkoikin muutama podi kypsymään. Suurin osa kukista on kuitenkin valitettavasti lakastunut ja tippunut. Vaikea uskoa, että satomaksimi olisi saavutettu. Ehkä puska pukkaa kiukulla muutaman heikommallakin valolla. Yhteistä podeilla on niiden kasvupaikka haarautumiskohdassa.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Apachet maitotölkissä

Mukavastihan noista apacheista kehittyi maitotölkissä podeja tuottavia pikkuchilejä. Kuva-arvoitus: Missä on JJ..eikun Mohawk -paprika kypsymässä?

Ensimmäinen Osramin 23W cool white lampuista sanoi määräaikaisen työsopimuksen (5v takuu) irti. Kolme kuukautta kerkesi suunnilleen mennä ostohetkestä. Onneksi hankinta tuli tehtyä vajaan kilometrin päästä, joten takuuvaihto sujui näppärästi. Jostain syystä myyjä sanoi, että takuuta tällä uudella olisi saman verran kuin risalla eli 4v9kk. Kuulosti oudolta mutta tällä hetkellä takuuajan pituuden heitto parilla kuukaudella merkityksetöntä.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Entäs paprikat?

Kuvassa olevat Redskin -paprikat ovat molemmat kasvattamassa omia möhkäleitään. Kasvatusohje neuvoi taimivälin 40cm luokkaan sekä ensimmäisen hedelmäaiheen poistamista. Molemmat ohjeet on tietoisesti surutta sivuutettu jotta taimet eivät varastaisi liikaa valoa chileiltä(hyvin rajallinen resurssi) . Eihän tässä koskaan alunperinkään mitään paprikatarhaa oltu perustamassa(ostovirhe). Chili -siementen hankkiminen on tarkkaa kuin täin naiminen. Jos on millin vinossa niin on silm... kasvattamassa vihannespaprikoita.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Habanerokin yrittää

Maaliskuun loppupuolella itänyt Caribean Red Habanero yllätti iloisesti kukillaan. 23W esl-lampulla tuntuisi olevan voimaa vastata jopa habaneron minimi valontarpeeseen. Toki voi käydä niinkin, että ylihuomenna kukat löytyy lakastuneina lattialta ja podit jää saamatta.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Vanha vauhti löytyi

Pitkään kerkesin jo ihmetellä, että menikö talvetustapa mönkään Lemon Dropin osalta (Joulu2009). Nyt kuitenkin joka haara (niitä on paljon) kukkii ja pukkaa podia mainiolla tahdilla. Ilahduttavaa on kasvin koko. Koripallon kokoinen kokonaisuus on niin paljon mukavempi kuin ensimmäisen vuoden räjähtäneen näköinen puska.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Kypsymisen merkkejä

Lemon Dropin kauden ensimmäinen väriä vaihtava podi ilmaantunut. Podi syntyi 10.4.2010 aikoihin kukkineesta kukasta. Aikaa siis kului äkkiseltään laskettuna n.40 vrk. Sitä en osaa sanoa, että onko kauden ensimmäiset nopeampi -vai hitaampivauhtisia kypsymisessä.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Yleiskatsaus II

Kuukausi vierähtänyt edellisestä "luokkakuvasta".  Olen iloisesti yllättynyt chilien pituuskasvun maltillisuudesta. näköjään 46W syötettynä Osramin laatulamppuihin riittänee jo usean taimen onnistuneeseen kasvatukseen. Varjostimien merkitystä ei tietenkään parane unohtaa.
Cayenne Long Slim jatkaa podien kasvattelua ja näyttää päivä päivältä hassummalta. Ei näköjään hinkua kasvaa vaan podia pitää puskea maailmaan.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Paluu maanpinnalle

Kuvassa Apache -taimet vauhdissa. Omaan tölkkiin pääsy piristi kummasti. Toisessa on haarautumista havaittavissa ja pieniä nupun alkuja.

Pikkuhiljaa toivuttu siitä, mitä taannoinen kommentti aiheutti (hienoa että havaitaan asioita ja viitsitään ilmoittaa). Olen sitten kasvattanut kahdenlaista paprikalajiketta chilien seassa =/ Nimittäin sekä Mohawk että Redskin, mitkä ostin aikanaan(http://laavalimppu.blogspot.com/2010/03/lemon-drop-kuulumiset.html), ovat ruukku/vihannes -paprikoita. Lord Nelsonin pussien takana luki capsicum annuum molemmissa, joten en tajunnut edes kuvien (hedelmät olivat kaukana kauppojen normipaprikoista) perusteella epäillä. Onhan maailma täynnä mitä erikoisemman näköisiä&kokoisia podeja!

En ole koskaan paprikoita kasvattanut, joten jatkukoon niiden seuraus tässä sivussa. Ainahan paprikat voi täyttää chilillä ja laittaa grilliin =) Always look on the bright side of esl-lamp tralal lalal lalal lalal...

tiistai 4. toukokuuta 2010

Pieni mutta pippurinen

Etualalla kovia kärsinyt "sitkeäksi sissiksi" tituleerattu Cayenne long slim komean podinsa kanssa. Podi on pidempi kuin sitä kannatteleva varsi. Toiseen haaraan näyttäisi olevan tulossa muutama kukka. Taimi todellakin on koko komeudessaan kuvassa!

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Mohawk kukka

Mohawk innostui myös vapun kunniaksi kukkimaan parin kukan voimin. Aktiivisella lannoittamisella varmasti merkittävä vaikutus, sillä valoitusaika edelleen 16h/vrk kasvien kasvun toivossa.

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Vappukukkia

Redskin puhkesi kahden kukan voimin kukkaan. Mohawk avasi myös kukan. Apachet pääsi eilen uusiin multiin. Toinen Mohawk oli jäänyt pahasti jalkoihin, joten nappasin sen kylmästi juuria säästämättä irti ja laitoin omaan purkkiin. Aluksi hyvin nuutunut mutta nyt voi jo paremmin. Cayenne Long Slim sai myös uuden kodin maitotölkistä ja ensimmäinen podi on jo vauhdissa.

Puskista en tänä vuonna valitettavasti saanut vappupöytään makua. Onneksi pakkasesta löytyy. Hyvää Vappua!

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Spooky Mohawk

Mohawk -taimen ensimmäinen haarautuminen. Mielenkiintoisen näköinen hetki taimen kasvussa. Mohawk on selkeästi ottanut johdon kasvussa ruukkupartneristaan Caribean Red Habanerosta. Olen yrittänyt  manuaalisesti siirtää Habaneron lehtiä Mohawkin lehtien päälle siinä toivossa, että se saisi ylimääräistä valoa kasvuun ja tasapaino säilyisi.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Lemon Drop vauhdissa

Kauden ensimmäinen podi kasvaa mukavasti ja nuppuja ilmaantuu jatkuvasti. Valoa olen edelleen antanut 16 tuntia vuorokaudessa. Viime kaudella kukkiminen alkoi kunnolla vasta sitten, kun valotusaikaa tuli tiputettua. Taitaa olla vanhan kasvin metkuja..tai sitten uudet lamput&lannoitteet saavat mieluisia tapahtumia aikaan.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Yleiskatsaus

Kauden 2010 luokkakuva. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää, kun ensimmäistä kertaa laitoin samaan 20cm pauliinaan kaksi eri lajia. Mohawk ja Habanero (kuvassa oikealla foliolla reunustettuna) saavat taistella keskenään ilmatilan sekä juuripaakun herruudesta. Toivottavasti löytyy tasapaino ja molempien satoa pääsee maistamaan. Tarkoitus ei tilanpuutteen vuoksi olekkaan kasvattaa valtavia pensaita.

Sidekick Aji cristal (oikealla ylhäällä) löysi uuden kodin 0,5l purkista. Myös 2 kpl Lemon Drop (kuvassa heti Aji cristallin vasemmalla puolella) asustavat yhdessä samankokoisessa purkissa(Lidl 0,5l jogurtti). Itsepäisesti kahden taimen taktiikalla Redskinit (kuvassa keskellä) jatkavat kasvua kokonaisessa maitotölkissä. Etualalla kyljestä avatussa maitotölkissä molemmissa päissä Apachet ja keskellä sitkeä sissi pienessä jogurttipikarissa. Vasemman puolen kuvasta täyttää viimekauden Lemon Drop vanhassa pauliinassaan. Ylhäällä vasemmalla se suurempi Aji cristal, joka on valon puutteen (saanut nauttia megamanin kasvilampuista koko ajan) takia lähinnä kasvattanut vartta ja tiputtanut alimpia lehtiä.

Mitä on jäänyt mieleen alkukaudesta?
  • Laatu esl-valaisin hyvällä heijastimella taimikasvatuksessa mainio.
  • Plantagenin Lord Nelsonin Apachet todella hitaita sekä itämään&kasvamaan verrattuna muihin heidän siemeniin.
  • Lemon Dropin leikkaaminen tapiksi oiva tapa talvettaa (ensimmäinen podi jo kypsyy)
  • Älä latvo heti sirkkalehtien päältä ainakaan tarkoituksella..
  • Seuraavan asunnon ikkunat etelä-länsisuuntaaan idän sijaan

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Tummuneita lehtiä

Kuvassa Mohawk tummuneen lehden kera. Samoin on käynyt myös Redskin taimille. Infoa olen koettanut löytää foorumeilta ja syyksi tummuudelle löysin joko lajikkeille tyypillisiä piirteitä tai sitten valon aiheuttamaa.

Vkonloppuna hankin GrowHow:n Puutarhan kesä -lannoitetta (NPK 13-7-20). Orgaaniset substralit saa jäädä toviksi hyllyyn pölyttymään.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Sitkeä sissi part2

Haaveriin tammikuun lopulla (http://laavalimppu.blogspot.com/2010/01/sitkea-sissi.html) joutunut Cayenne long slim päätti sitten puskea kukan kehiin. Toiste tuskin lähden seuraamaan taimen "kasvua" näin dramaattisten alkuvaiheiden jälkeen. Kaipa tuosta vielä puska syntyisi, jos siirtäisi isompaan astiaan. Kasvuvauhti vain ollut muihin nähden tuskaisen hidas. Toki kukki ensimmäisenä mutta menihän se ekana multaan...

Lemondrop avasi ensimmäiset pari kukkaa eilen. Siirsin vkolla Redskinit omaan maitotölkkiin. Saman kohtalon tulevat kokemaan muutkin Plantagenin reissun taimet. Juurta oli kasvanut mukavasti 1/3 maitotölkin kokoiseen multapaakkuun.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Lemon Dropin ehostusta

Tuli jälleen aika hieman korjailla Lemon Dropin korkeutta. Saksimaan en tohtinut ruveta, joten rautalangalle tuli töitä. Pitäisi kai photoshopata Pauliinan tilalle hieno keraaminen bonsairuukku niin näyttäisi ainakin siltä, että fengshuit ollut mielessä tätä kasvattaessa =) Nuppuja on ruvennut myös ilmestymään mutta tuskin niistä vielä kukkia syntyy lähiaikoina.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Kiitos Ikea

Kävin ennen pääsiäistä Ikealla valaisinostoksilla. Mukaan tarttui 2 kpl http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/60370183 (kuten kuvassa näkyy). Fantastisia säätää vaivatta oikealle korkeudelle. Ehdottomasti suosittelen taimille. Varjostinta voi myös kallistaa mahdollistaen hieman lisäpelivaraa eri mittaisten taimien maksimaaliseen valaisuun. Vanhat Pringles -varjostimet lensi roskiin kuin leppäkeihäät.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Itämisprosentit paukkuu

29.3.2010 iti ensimmäinen Apache ja muutama pvä sen jälkeen tupsahti toinen esille(molemmat alemman maitopurkin yläosassa). Toinen Mohawk (kuvassa ylämaitopurkin keskiosassa) ilmestyi samoin vkon alkupuolella. Näin ollen 100% itäminen koettu muilla paitsi habanerolla ja apachella (50% molemmilla). Kaikille Plantagenin siemenille luvattiin 50% itävyys, joten hyvillä mielin etiäpäin =)

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Foliota säästelemättä

Aji Cristall kasvaa mainiosti ja kasvutahti muistuttaa mukavasti viimekauden menoa Lemon Dropin kanssa. Valo on luultavimmin niukin resurssi, joten foliota on tullut laitettua taimien sivuille lisävalon toivossa alemmille lehdille. Silmämääräisesti tuntuisi auttavan. Olisi kyllä mukava joskus järjestellä valoja ja heijastimia absoluuttisia arvoja antavien mittarien ja anturien avulla.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Caribean Red Habanero iti (1/2) 22.3.2010 (kuvassa oikealla). Mohawk on kuvassa keskellä eikä ole saanut seuraa. Redskin (kuvassa vasemmalla) selvästi johtaa kasvussa. Liekö lajista johtuvaa vaiko kilpailun tuomaa lisäpuhtia? Otanta melko suppea ruveta tekemään johtopäätöksiä. Kenties useamman itäneen siemenen kasvatus vierekkäin alkumetreillä suosii ahkerampaa kasvamista.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Plantagenin siemenet

Ensimmäisenä iti Redskin (n. 10 pvää). Olisin lyönyt vetoa omien "tuoreiden" Lemon Drop siemenien puolesta piikkipaikasta. Ne jäivät toiseksi vuorokauden jäljessä. Molemmat iti 2/2. Kolmantena kurkkasi Mohawk 1/2 itämisellä. Muut eivät ole vielä heränneet tähän kauteen mutta alle kaksi viikkoa näissä asioissa tuskin vielä antaa syytä epäillä itämisen onnistumista.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Ryhmäkuva

Vasemmalla oleva Aji Cristal nauttinut uudesta ruukusta ja megamanin kasvilampuista. Kasvutahti ollut mainiota. Lemon drop sai sitten pientä bondagea osakseen. Taivutin latvoja vaakatasoon pelkästään jo valaisun helpottamiseksi. Saa nähdä minkälainen vaikutus näillä toimenpiteillä kasvuun.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Lemon drop kuulumiset

"Vanha herra" sai myös uutta valoa vanhojen tilalle. Kaupasta löytyi Osramin 23w 4oook -esl kympillä, joten päätin kokeilla. Lupaa 1600 lm cool white ja silmämääräisesti todella kirkas vanhoihin verrattuna. Muoto on spiraalimainen.

Eilen 10.3.2010 Plantage:ssa jouduin tarjouksen uhriksi ( 5 kpl Lord Nelsonin chilisiemeniä neljän hinnalla). Multaan meni samantien 2kpl Apache, Redskin, Caribbean Red Habanero, Mohawk sekä Lemon Drop (oma). Näihin aion käyttää heti alusta alkaen jo mainitsemaani 23w Osramia. Tiedän lähtökohtana sen, että esim. habanero tarvii paljon enemmän valoa kuin Lemon Drop menestyäkseen. Jos jollain käytännön vinkkejä/kokemuksia lajikkeista tarjota niin kiitollisena otan vastaan kommenttia.

Lähtikö touhu lapasesta? Emmä ny tiiä..kyllä lähti !

Taimet ja uudet tuulet

Kaksi kuukautta takana Aji Cristal:lla (kuvassa takana ja oikealla edessä) ja tahti ollut vaisu. Syitä voi hakea lämmöstä tai valosta. Alkuvuosi mennyt kahden 20w 2700k esl:n alla. Nyt vaihdoin alkuvkosta tutut ja turvalliset 15w megamanin plant lamput tilalle. Niillähän viimevuosi meni mainiosti lemon dropin kanssa aina kukitusvaiheeseen asti. Mielenkiinnolla jään odottamaan tuloksia.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Uuteen ruukkuun


Hyvin on Aji cristall ainakin juurta puskenut. Juuripaakusta päätellen tuskin ruukuunvaihto ainakaan liian aikasin tuli. Samalla tuli eroteltua taimet toisistaan. Pienempi peri vanhan purkin itselleen ja suurempi sai kodin viimekauden lemondropin ensimmäisestä altakasteluruukusta.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Kohta ulos purkista

Eipä ihmeempiä taimien rintamalla. Aji Cristal tuntuu tykkäävän kovasti kasvattaa vartta, joten pitää varmaan hieman tarkistaa valojen sijainteja. "Emmä ny tiiä, toi nyt on tommonen varjossa kasvanut"

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

haarautumisia

Lemon Dropin vesat kerkesi sitten haarautua ominpäin ilman saksimisia. Bonsai suunnitelmat kenties haudataan. Tuore chili luultavimmin tulisi tästä yksilöstä ensimmäisenä kuitenkin.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Taimet rivissä

Kuvassa vasemmalla kovia kokenut Cayenne Long SLim ja oikealla Aji Crystal. Cayennen siemen tuli laitettua multaan 14.12.2009 ja Aji 13.1.2010. Molemmat saaneet valoa ja vettä suunnilleen saman verran. Tottakai lajikkeet ovat erilaisia valontarpeen suhteen mutta tuskinpa lähden tietoisesti latvomaan tulevaisuudessa haarautumisen toivossa sirkkalehtien yläpuolelta...

maanantai 1. helmikuuta 2010

Valmisteluja

Lemon drop on jatkanut korkeuskasvua ja lehdet ovat matkanvarrella suurentuneet. En vielä malta kuitenkaan leikata..vai pitäisiköhän. Aji crystal -siemenet itivät 3/3, mikä johti yhden poistamiseen.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Sitkeä sissi

Sirkkalehtien yläpuolelta viimevkolla katkennut taimi päätti taistella ja haarautui. Loistava idea, jos onnistun jatkossa tiputtelemaan uudemman kerran. Lemon dropille annoin pitkästä aikaa hieman lannoitetta.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Haaveri

Valoja järjestellessä uudelleen kävi haaveri ja onnistuin cayenne long slimin varren katkaisemaan =( . Saa nähdä tuleeko siitä enää mitään. Lemon Drop sentään porskuttaa vauhdilla. Pitää lähiaikoina tutustua paremmin bonsai -tekniikoihin.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Valoa lisää

Pakkasten kunniaksi tuli toinen esl otettua käyttöön. Lemon Drop ainakin on innolla kasvattanut lehtiään.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Uusi vuosi & vanhat kujeet

Vuosi vaihtui ja chilirintamalla vauhti kiihtyy. Vanhaan Lemon droppiin on ilmestynyt mukavasti lehdenalkuja. Cayenneen on ensimmäiset sirkkalehtien jälkeiset lehdet tuloillaan. Valona olen käyttänyt yhtä Megamanin kasvilamppua n. 16 tunnin vuorokausisyklillä