lauantai 28. helmikuuta 2009

Valonheijastin version 1.0

Ei tiennyt Lidlin jääteepurkki mihin joutuu kylmässä pohjolassa. Lamppu tulee roikkumaan johdonpäässä ja tämä johdossa kiinni suunnaten parhaansa mukaan, tähän asti hukkaan menneen, valon kohti taimia. Saa nähdä, joudunko lähioikaina leikkaamaan taimea.

torstai 26. helmikuuta 2009

Kuin Toteemipaalu

Taimi toipui mainiosti edellisen vkon kaatuilusta ja on jälleen vauhdilla kasvattanut korkeuttaan. Toinen taimi (kuvassa taka-alalla) sinnittelee jotenkuten mukana mutta valojen korkeuden seuratessa suurempaa taimea on tulevaisuuden näkymät kirjaimellisesti "synkät".

Foliota on tullut käytettyä runsaasti valon määrän maksimointiin. Tiedä sitten onko käytännön hyöty kovin merkittävää. Ensi vkolla on tarkoitus askarrella toiselle lampulle heijastin mehupurkista&foliosta.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Kasvia Nurin

Kuvassa ylhäällä taimet luonnollisemmassa valaistuksessa toimenpiteiden jälkeen:

Edellinen viikko sujui hyvin ja chili jatkoi kasvua hyvää tahtia. Olen säätänyt valaistuksen 16 tunnin vuorokausitahtiin (klo 07-23). Taimien nopea kasvu pitää lamppujen säätämisen n. 10 cm:in kasveista melko aktiivisena harrastuksena.

Aamulla koin ikävän yllätyksen. todennäköisesti eilisen, mahdollisesti liiallisen (lähes MAX. -tasoon mittatikussa), kastelun johdosta suurempi taimi oli kaatunut. Ei auttanut muu kuin kaivaa keittiön kaapista varrastikku ja tukea taimi sitä vasten. Kunhan kasvi tokenee niin jatkossa kastelussa pihimpi linja.

torstai 12. helmikuuta 2009

Uusi Koti

Taimet kotiutuneet hyvin uuteen kotiin. Kuten kuvasta näkyy, taimien kokoero on huomattava. Moni varmasti siirtäisi taimet erilleen mutta päätin jo alusta asti, että tämä on yhden ruukun tarina. Lämpötila tuntuu pysyttelevän 24-26 sateen hujakoilla ruukun pinnalla. Päivisin olen antanut pöytätuulettimen puhaltaa etäältä kohti taimia saaden aikaan hieman liikettä kasveissa. Kaadoin ruukkuun vettä (promillen verran subtralia joukossa) 2/3 mittatikun max. arvosta.